Heräsin puoli yhdeksän maissa, ei koiraa, ei aviomiestä, selkäsärky kylläkin. Lisää troppia ei kannata ottaa ymmärsin, ylös vaan, vähän varovaista venyttelyä ja kohta tuntui jo vähän paremmalta. Sitten iski ahdistus ( mitä ne mun kalliit lääkkeet nyt muka auttaa?). Pitäis mennä suihkuun, laittaa pyykit ja tiskit koneeseen, laittaa kurpitsahilloa, leipoa sämpylöitä , poimia karviaisia , käydä kirjastossa ja apteekissa ja ruokakaupassa. Enkä mä hitto vie halua tehdä yhtään mitään, paitsi ehkä katsoa tv:stä olympialaisia. Laitoin itselleni teeveden lämpiämään ja aviomiehelle kahvin tippumaan. Soitin kännykällä hänelle antaen puhelimen hälyttää vain kaksi kertaa merkiksi siitä, että minulla on jotain asiaa. Sen jälkeen kaikki menikin pieleen, kinattiin floorasta ja omenahillosta, siitä tekisinkö sämpylöitä vai kurpitsahilloa ym. Myönsin, että mulla on paha päivä tänään, mutta se ei auttanut. Aviomies sanoi lähtevänsä hakemaan vähän puutavaraa yhdestä purettavasta rakennuksesta ja lähti sen tien. Sepe-koira makaa lempipaikallaan jasmiinipuskan takana talon kulmalla. Se on ovelasti naamioitunut, mutta näkee ja kuulee(?) kaiken mitä pihalla tapahtuu ja tulee rauhallisesti sieltä esiin vain jos katsoo tilanteen niin vaativan. Ja mä olen sisällä yksin, lyhyessä yöpaitulissa, johon Sepe söi reiän vain muutaman päivän meillä oltuaan, noin kahdeksan viikkoisena. Tukka kampaamatta, suihkussa käymättä, mutta tiskikone käy ja nyt ajattelin käydä kesäkurpitsojen kimppuun.
keskiviikko, 20. elokuu 2008
Paha päivä tänään
Päivä alkoi huonosti, Sepe-koira tuli sänkyni viereen kitisemään ulos kello kuusi aamulla. Yleensä sillä ei ole mitään kiirettä ulos vaikka vielä onkin alle puolivuotias pentu. No, siinä se nyt jokatapauksessa oli ja antoi tassuakin. Olin nukkunut surkean vähän ja selkääni särki vietävästi, niin kuin joka ikisenä aamuna nykyään, enkä siis todellakaan ollut halukas nousemaan ylös. Rapsutin koiraa, juttelin sille(kovalla ääänellä jos vaikka aviomies hoksaisisi tilanteen). Ja kas kummaa niinhän siinä kävikin, vältyin täpärästi aikaiselta sadetakkiin ja saappaisiin pukeutumiselta. Nappasin samantien yöpöydältä ahdistus- ja kipulääkkeitä tupla-annoksen, hörppäsin huonelämmintä pepsiä päälle ja kääriydyin uudelleen peiton sisään.
Heräsin puoli yhdeksän maissa, ei koiraa, ei aviomiestä, selkäsärky kylläkin. Lisää troppia ei kannata ottaa ymmärsin, ylös vaan, vähän varovaista venyttelyä ja kohta tuntui jo vähän paremmalta. Sitten iski ahdistus ( mitä ne mun kalliit lääkkeet nyt muka auttaa?). Pitäis mennä suihkuun, laittaa pyykit ja tiskit koneeseen, laittaa kurpitsahilloa, leipoa sämpylöitä , poimia karviaisia , käydä kirjastossa ja apteekissa ja ruokakaupassa. Enkä mä hitto vie halua tehdä yhtään mitään, paitsi ehkä katsoa tv:stä olympialaisia. Laitoin itselleni teeveden lämpiämään ja aviomiehelle kahvin tippumaan. Soitin kännykällä hänelle antaen puhelimen hälyttää vain kaksi kertaa merkiksi siitä, että minulla on jotain asiaa. Sen jälkeen kaikki menikin pieleen, kinattiin floorasta ja omenahillosta, siitä tekisinkö sämpylöitä vai kurpitsahilloa ym. Myönsin, että mulla on paha päivä tänään, mutta se ei auttanut. Aviomies sanoi lähtevänsä hakemaan vähän puutavaraa yhdestä purettavasta rakennuksesta ja lähti sen tien. Sepe-koira makaa lempipaikallaan jasmiinipuskan takana talon kulmalla. Se on ovelasti naamioitunut, mutta näkee ja kuulee(?) kaiken mitä pihalla tapahtuu ja tulee rauhallisesti sieltä esiin vain jos katsoo tilanteen niin vaativan. Ja mä olen sisällä yksin, lyhyessä yöpaitulissa, johon Sepe söi reiän vain muutaman päivän meillä oltuaan, noin kahdeksan viikkoisena. Tukka kampaamatta, suihkussa käymättä, mutta tiskikone käy ja nyt ajattelin käydä kesäkurpitsojen kimppuun.
Heräsin puoli yhdeksän maissa, ei koiraa, ei aviomiestä, selkäsärky kylläkin. Lisää troppia ei kannata ottaa ymmärsin, ylös vaan, vähän varovaista venyttelyä ja kohta tuntui jo vähän paremmalta. Sitten iski ahdistus ( mitä ne mun kalliit lääkkeet nyt muka auttaa?). Pitäis mennä suihkuun, laittaa pyykit ja tiskit koneeseen, laittaa kurpitsahilloa, leipoa sämpylöitä , poimia karviaisia , käydä kirjastossa ja apteekissa ja ruokakaupassa. Enkä mä hitto vie halua tehdä yhtään mitään, paitsi ehkä katsoa tv:stä olympialaisia. Laitoin itselleni teeveden lämpiämään ja aviomiehelle kahvin tippumaan. Soitin kännykällä hänelle antaen puhelimen hälyttää vain kaksi kertaa merkiksi siitä, että minulla on jotain asiaa. Sen jälkeen kaikki menikin pieleen, kinattiin floorasta ja omenahillosta, siitä tekisinkö sämpylöitä vai kurpitsahilloa ym. Myönsin, että mulla on paha päivä tänään, mutta se ei auttanut. Aviomies sanoi lähtevänsä hakemaan vähän puutavaraa yhdestä purettavasta rakennuksesta ja lähti sen tien. Sepe-koira makaa lempipaikallaan jasmiinipuskan takana talon kulmalla. Se on ovelasti naamioitunut, mutta näkee ja kuulee(?) kaiken mitä pihalla tapahtuu ja tulee rauhallisesti sieltä esiin vain jos katsoo tilanteen niin vaativan. Ja mä olen sisällä yksin, lyhyessä yöpaitulissa, johon Sepe söi reiän vain muutaman päivän meillä oltuaan, noin kahdeksan viikkoisena. Tukka kampaamatta, suihkussa käymättä, mutta tiskikone käy ja nyt ajattelin käydä kesäkurpitsojen kimppuun.
Kommentit